Kun puristaa tai ahdistaa tai elämä koettelee, kaivan muistivihkon esiin, otan kynän käteen ja alan kirjoittaa. Listaan tunteitani, päivän tapahtumia ja mielikuvia. Kirjoitan pahaa oloa pois. Teksti on välillä luettelomaista, välillä syvällisempää analyysiä ja päiväkirjamaista. Kirjoittamalla voi myös hiljentyä oman tosiminän viestien äärelle. Silloin puhutaan tietoisuuskirjoittamisesta.
Olen kirjoittanut aina. Varhaisteininä runoilin ruutuvihkoihin, joita olin koristellut lehdistä leikatuilla kauniilla kuvilla. Selvisin murrosiän myllerryksistäkin runoilemalla ja juoksemalla. Kun oikein otti päähän, laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille. Hikisenä ja endorfiinihumalassa palasin kotiin ja ovet paukkuivat vähemmän. Juoksemisen ja kirjoittamisen kautta pystyin jäsentämään paremmin tunteitani ja haasteitani, ja ratkaisu moniin mieltä askarruttaviin tai kuohuttaviin asioihin pulpahti mieleen kuin itsestään.
Muistivihko, tai pikemminkin purkupäiväkirja, oli kovassa käytössä myös 13 vuotta sitten, kun isäni joutui auto-onnettomuuteen ja sai vakavan kallovamman. Yhtä lailla kynä sauhusi ja tekstiä syntyi läheisen sairastuttua aivosyöpään. Kirjoittaminen oli minulle kriisiapua ja hengenpelastusta. Vaikeita ja kipeitä asioita oli helpompi ymmärtää, hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Käymälläni surukurssillakin kirjoitettiin paljon.
Turvallinen tapa ilmaista tunteita
Kirjoittaminen on eheyttävää, siksi rohkaisen kaikkia tarttumaan kynään ja antautumaan sisältä kumpuavalle tekstille. Kirjoittaminen on turvallinen tapa ilmaista tunteita. Kirjoittamalla pystyy työstämään lapsuuden haasteellisia kokemuksia, työkavereiden tylyä käytöstä, huolia tai vakavan sairastumisen aiheuttamaa vihaa, surua, pelkoa ja ahdistusta.
Omaa kirjoittamista voi myös tutkiskella ja käydä läpi ammattiauttajan kanssa. Ulkopuolinen voi antaa näkemyksiä, joita itse ei ehkä tekstistään löydä. Se helpottaa ja eheyttää. Tällöin puhutaan terapeuttisesta kirjoittamisesta.
Muistikirjoja minulla on laatikkotolkulla. Niiden lisäksi laatikoistani löytyy iso kattaus unipäiväkirjoja. Olen kirjoittanut uniani ylös jo vuosikausia. Uniani kirjoittamalla olen oppinut paljon itsestäni ja myös senhetkisestä elämäntilanteestani. Unet ovat usein edellä; ne kertovat meille sellaista viestiä meistä, jota me emme välttämättä päivätajunnassa vielä hahmota tai ymmärrä. Ne kertovat toiveistamme, tarpeistamme, peloistamme ja haaveistamme. Jokainen joka alkaa ymmärtää uniensa viestejä, neuvoja ja ohjausta, voi halutessaan ohjata elämänsä suuntaa toiselle raiteelle. Aivan niin kuin uniohjaaja, psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki kirjoittaa kirjassaan Unet ja arkkityypit:
Uni on meissä se joka tietää, syvimmän tietomme spontaani ilmaus, kuin sisäinen peili, joka näyttää meidät sellaisina kuin sisimmässämme olemme.
Huolet purkkiin tai pulloon
Yhtä lailla stressiä ja arkisia huolia voi vähentää laittamalla niitä purkkiin tai pulloon. Kun purkaa huolensa, murheensa, stressinsä ja vihansa paperille ja laittaa ne purkkiin tai pulloon, olo kevenee ja puristava tunne rinnan ympärillä helpottaa. Sanojen vahva myrkky ei pääse purkista tai pullosta ulos, siksi ensisijainen olo on helpotus. Olo on kuin suursiivouksen jälkeen: koti on puhdas ja pölytön, ja ilmakin kulkee paremmin.
Huolienpurkupurkkia ei kuitenkaan kannata jättää nurkkiin lojumaan, vaan se on parasta heittää roskiin tai haudata maahan. Huolipullon voi viskata järveen, jokeen tai mereen virran vietäväksi. Purkin tai pullon konkreettinen hävittäminen voimaannuttaa ja antaa energiaa.
Tosiminän ohjaukseen kirjoittamalla
Teen kirjoitustyötä ammatikseni ja rakastan sitä. Silti kirjoittamisesta ei ole mennyt maku. Se on mansikkaa ja vaniljaa, kinuskia ja kirsikkaa. En lähde minnekään ilman kynää ja muistivihkoa. Missä liikunkin törmään innostaviin ihmisiin ja mielenkiintoisiin aiheisiin. Vaikka kirjoitan elääkseni, kirjoittaminen on yhä paras terapiamuotoni.
Elän luopumisen ajanjaksoa, lapset ovat lentäneet omille siivilleen ja omaa aikaa alkaa olla taas enemmän kuin pariin vuosikymmeneen. On ihanaa tutkiskella naisena ja ihmisenä olemista, omia tarpeita, haasteita ja näkökulmia. On halu tehdä tilinpäätöstä, katsoa lempeästi ja armollisesti taaksepäin.
Olenkin nyt innostunut tietoisuuskirjoittamisesta, joka on Anne Lindholm-Kärjen ja kirjallisuusterapiaohjaaja Kirsi Virkkusen kehittämä menetelmä, jossa pysähdytään, hiljennytään ja käännetään katse sisäänpäin. Se on syvimmän itsen, eli tosiminän, ja elämän ohjauksen kuuntelemista kirjoittaen. Jos kynä kutsuu ja kirjoittaminen tuntuu omalta, suosittelen Annen ja Kirsin viime syksynä tekemää kirjaa >Kirjoita totuutesi! – Kirjoittaja laajenevan tietoisuuden spiraalissa.
Kokeile aamusivuja
Jos kirjoittaminen ei ole ollut sinulle tähän asti oma juttu tai jos elämässäsi on kivuliaita kokemuksia, pistäviä muistoja tai etsit itsellesi uutta suuntaa, suosittelen myös Aamusivujen kirjoittamista. Aamusivut on kirjailija Julia Cameronin kehittämä yksinkertainen metodi, jossa aamuisin heräämisen jälkeen kirjoitetaan käsin kolme A4-kokoista paperia täyteen sitä mitä mieleen juolahtaa. Teksti saa olla ihan mitä vaan eikä tässä menetelmässä ole oikeaa tai väärää tapaa. Tärkeintä on, että sisäinen kielenhuoltaja tai kouluaikojen punakynää käyttävä äidinkielenopettaja loistaa poissa olollaan. Kirjoittamiseen kannattaa varata aamuisin heräämisen jälkeen ainakin puolisen tuntia.
Aamusivut voivat muuttaa elämän ja selkeyttää oloa. Voi myös käydä niin, että Aamusivut sytyttävät sisälläsi olevan kirjoittajan tai taiteentekijän. Käsin kirjoittaminen nimittäin aktivoi aivoja mahtavalla ja jopa terapeuttisella tavalla.
Teksti: Raija Kivimetsä
