Luvassa taatusti parasta aivoillesi

Luvassa taatusti parasta aivoillesi

posted in: Blogi, Uutiset, Yleinen | 0
Nykyelämän haasteet, stressi, suorittaminen ja paineet sekä kaamosaika saavat monet voimaan todella huonosti. Moni kärvistelee turhaan yksinään ja tyytyy kohtaloonsa, vaikka apua olisikin saatavilla.

 

Kun olin löytänyt hyviä keinoja ja käytänteitä oman oloni parantamiseksi, päätin auttaa muita. Näin syntyi ensin Parasta aivoillesi -kirja ja nyt satojen ihmisten käymä Parasta aivoillesi -verkkokurssi, kertoo hyvinvointikouluttaja, tietokirjailija Raija Kivimetsä.

 

Kurssin käyneet ovat kertoneet saaneensa todellista apua omaan elämäänsä ja omaksuneensa kurssin oppeja pysyvästi päivittäiseen arkeensa. Moni ei jaksa lähteä muutoksen tielle, kun luulee, että koko elämä pitäisi muuttaa kertarysäyksessä. Siksi kotisohva, perunalastupussi ja lohturuoka kutsuvat. Parasta aivoillesi -kurssilla herätellään kurssilaisia pienten askelten ja vaihtokauppojen kautta. Niillä saadaan pysyviä muutoksia ja myös tuloksia aikaan. Jokainen kulkea muutoksen tiellä omassa tahdissaan.

 

Tapojen muuttaminen on hankalaa tiedän itsekin, siksi olen rakentanut kurssin niin, että jos jostain luovutaan, jotain hyvää saadaan tilalle, Raija Kivimetsä jatkaa.

 

 

 

 

Kurssilta paljon vinkkejä ja jaksamista arkeen

 

Kurssilla paneudutaan hoitavaan ravintoon, liikuntaan ja ympäristön vaikutuksiin. Kurssilla tuodaan esille myös oman kodin merkitys aivojen hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Kurssilaiset oppivat poistamaan kodistaan stressilähteitä ja lisäämään aivojen hyvinvointia lisääviä tekijöitä huone huoneelta.

Kurssilla opiskellaan niin videoiden, tekstien kuin harjoitusten avulla. Jokainen kurssilainen saa itselleen myös omalle koneelleen ladattavaa materiaalia: reseptejä, vinkkejä yms.

Kurssi on tarkoitettu kaikille omasta jaksamisestaan ja aivoterveydestään kiinnostuneelle. Mukana kurssilla on kuitenkin ollut myös terveysalan ammattilaisia, jotka ovat saaneet apua niin itselleen kuin läheisilleen.

 

Raija Tuomiranta-Isola
” Löysin verkkokurssin Autuutta aivoille-sivustolta viime syksynä ja se kutsui heti. Olen vieläkin iloinen tuosta löydöstäni. Kurssi on antanut minulle todella paljon uusia vinkkejä ja jaksamista arkeen. Ammattini puolesta minun pitäisi olla perillä aivojen hyvinvoinnista, mutta arjessa kaikkea ei vaan tule ajatelleeksi. Siksipä tuo varsin käytännönläheinen kurssi sai aivoni suorastaan laulamaan. Minä jopa kertasin kurssin viime keväänä, ja huomasin sen varsin tarpeelliseksi. Ostin kurssin lahjaksi myös tyttärelleni ja parille ystävälleni. Suosittelen lämpimästi kurssia juuri sinulle, ikään ja ammattiin katsomatta. Tulet taatusti yllättymään iloisesti.”

 – Raija Tuomiranta-Isola, terveyskeskuslääkäri

 

 

 

 

Marja Ruuti

 

 

”Parasta aivoillesi -verkkokurssi tarjoaa taatusti parasta aivoillesi!
Nykyinen elämä on niin haastava kenen tahansa aivoille, että jokainen hyötyy tämän laadukkaasti ja ammattitaidolla laaditun kurssin antamasta tiedosta ja monipuolisista käytännön vinkeistä. Haluan korostaa, että jopa Alzheimerin tautia voi ehkäistä ja hoitaa omilla elämäntavoillaan, puhumattakaan jokapäiväisen aivovirkeyden ylläpidosta. Tältä kurssilta saat käyttöösi kaikki keinot ruokavaliosta ja liikunnasta musiikkiin ja ympäristön vaikutuksiin.”

– Marja Ruuti, ravitsemustieteen maisteri, ravitsemusterapeutti

 

Parasta aivoillesi -verkkokurssi alkaa 7.12. ja kestää 5 viikkoa. Materiaalit ovat käytettävissä helmikuun 2018 loppuun saakka.